IKM ES1 -karsinnat uitiin Märskyssä

6.11.2017 Etelä-Suomi 1 -ikäkausiuintikilpailujen karsinnoissa kisasi 414 uimaria. Mäkelänrinteen uintikeskuksessa riitti vilinää ja vilskettä!

Simmis sai järjestettäväkseen ensimmäistä kertaa IKM-karsinnat. Olemme kerran aiemmin olleet mukana kisojen järjestelyissä Espoonlahden keskisiltamekanismin hajoamisen vuoksi. Lämmin kiitos Mäkelänrinteen uintikeskukselle siitä, että saimme isännöidä kisat kotihallissamme. Suuret kiitokset kaikille toimitsijoille - niin omille kuin vieraille. Viikonlopun kisarupeama vaati melkomoista venymistä kaikilta uimareista toimitsijoihin.

Etelä-Suomi 1 -alueen IKM-karsinnoissa otettiin yhteensä 2254 starttia. Mukaan mahtui omia ennätyksiä, hienoja suorituksia ja valtakunnallisesti huippu-uinteja. Nuorimmille ikäluokille kolmelle parhaalle jaettiin aluekohtaiset mitalit. Lisäksi sijoille 1-8 valtakunnallisesti sijoittuneet saava dipomit uinneistaan.

Kuusitoista (16) parasta uimaria maan laajuisesti T12-15- sekä P13-16-ikäsarjoissa etenivät 1.-3.12.2017 Vaasassa kisattaviin IKM-loppukilpailuihin. Saimme nauttia myös uusista IKM-ennätyksistä. ES 1 -kisoissa ennätyksiä laittoi eniten uusiksi Simmiksen Laura Lahtinen. Cetuksen Ilmari Laitala kellotti VSM-sarjan Suomen ennätyksen 200 metrin rintauinnissa. 

Kilpailun tuloksiin pääset tästä (ml. valtakunnalliset tulokset).