Tampereella SM-kisat hienosti käyntiin

Simmiksen uimarit aloittivat vahvasti Tampereen kisa-altaassa. Ensimmäisenä päivänä nähtiin useita omia ennätyksiä ja muutama nuorten Suomen ennätyskin.

SM-kisat Tampereella ovat käynnistyneet Simmiksen uimareiden osalta hyvissä merkeissä. Ensimmäisen kisapäivän jälkeen Simmiksen uimarit kahmivat mitaleja aikuisissa yhteensä 12 kappaletta, joista kuusi oli kultaa, kolme hopeaa ja kolme pronssia. Nuorten puolella puolestaan mitaleja kertyi yhteensä yhdeksän, kaksi kultaa, viisi hopeaa ja kaksi pronssia. Pistetaulukossa Simmis on ykkösenä sekä nuorissa että aikuisissa. Kahdessa ensimmäisessä jaksossa kirjattiin kaksi nuorten Suomen ennätystä Laura Lahtiselle  200 m vapaauinnissa 1.58,73 (viestialoitus) ja 400 m vapaauinnissa 4.11,09 sekä yksi nuorten kisaennätys myöskin Laura Lahtiselle 100 m rintauinnissa 1.06,21.

 

Torstai aamujakso
Torstai-aamu lähti mukavasti käyntiin Tampereen SM-altaassa. Vaikka ulkona oli koleaa ja harmaata, niin hallissa sisällä vallitsi iloinen ja positiivinen tunnelma. Kisat avattiin nuorten 4 x 50 m sekauinti sekaviestillä. Simmiksen ykkösjoukkue ui maaliin kolmantena ajalla 1.47,92. Joukkueessa uivat selkäuintia Veeti Haikonen (26,63), rintauintia Laura Lahtinen (30,24), perhosuintia Marcus Forsel (24,39) ja vapaauintia Peppi Vesalainen (26,66).  Simmiksen kakkosjoukkue oli seitsemäs ajalla 1.50,29. Joukkueessa uivat selkäuintia Lotta Pälsi (30,36), rintauintia Davin Lindholm (28,18), perhosuintia Karla Tiainen (28,80) ja vapaauintia Lari Tumanoff (22,95).

Ensimmäisenä henkilökohtaisena lajina oli tyttöjen T17 400 m vapaauintia, jossa Simmis otti upean kaksoisvoiton kun Laura Lahtinen kauhoi maaliin ensimmäisenä ajalla 4.15,14 ja Ada Hakkarainen toisena ajalla 4.19,97. Laura ja Ada nähdään uudelleen illalla naisten finaalissa. Poikien P18 200 m perhosuinnissa Simmiksellä oli vahva edustus. Lari Tumanoff perhosteli upeasti maaliin toisena uudella ennätyksellään 2.00,98. Aika on myös uusi Simmiksen seuraennätys! Samassa lajissa Marcus Forsel oli hienosti neljäs uudella ennätyksellään 2.04,29. Ennätys parani huimat 13 sekuntia! Viidentenä maalissa oli Aleksi Koprinen ajalla 2.05,50, joka on Aleksin uusi ennätys. Lari ja Marcus kisaavat tällä matkalla vielä illalla miesten finaalissa.

Seuraavaksi altaaseen hyppäsivät jälleen tytöt T17 uiden 100 m rintauintia. Nuorten Suomen mestaruuden vei Laura Lahtinen uudella nuorten kisaennätyksellä, joka nyt kirjataan 1.06,21. Naisten 100 m rintauinnin alkuerissä Hanna Kareinen ui matkan aikaan 1.08,91 ja oli aamun viidenneksi nopein. Samassa lajissa Alexandra Vartiainen oli maalissa heti Hannan jälkeen ajalla 1.10,51 sijoittuen kuudenneksi. Illan finaalissa nähdään kolme Simmiksen rinulistia: Laura, Hanna ja Alexandra! Poikien P18 100 m vapaauinnissa Lassi Haimi kauhoi neljänneksi uudella ennätyksellään 51,35. Samassa lajissa Marcus Forsel ui oman ennätyksensä 52,07 sijoittuen kahdeksanneksi. Miesten 100 m vapaauinnin alkuerissä Riku Pöytäkivi oli maalissa neljäntenä ajalla 49,17. Riku ui matkan uudestaan illan finaalissa. 

Tyttöjen T17 200 m sekauinnissa Lotta Pälsi ui hopealle ajalla 2.16,94. Samassa lajissa naisten alkuerissä Vilma Ruotsalainen oli aamun nopein ajalla 2.15,84 ja starttaa illalla radalta neljä. Lotta nähdään myös illan finaalissa radalla kuusi. Poikien P18 50 m rintauinnin sprinttimatkalla Davin Lindholm oli hienosti neljäs ajalla 28,76. Miesten alkuerissä puolestaan Andrei Tuomola oli aamun nopein ajalla 26,96. Uula Auren ui maaliin seitsemäntenä ajalla 28,13. Illan A-finaalissa nähdään siis Andrei ja Uula sekä B-finaalissa Lassi Ohtonen ja Davin.

Aamujakson päätti tyttöjen 4 x 200 m vapaauintiviesti, jossa avausmatkalla Laura Lahtinen paukutti uuden Nuorten Suomen ennätyksen 1.58,73! Simmiksen joukkue sijoittui viestissä toiseksi ajalla 8.21,32. Joukkueessa uivat Laura Lahtinen (1.58,73), Ada Hakkarainen (2.06,01), Karla Lehtosalo (2.09,37) ja Karla Tiainen (2.07,21). 

Aamujakson tulokset nähtävissä täältä.

  

  

Torstai iltajakso
Ensimmäinen iltajakso aloitettiin sähäkällä 4 x 50 m sekauinti sekaviestillä. Simmiksen ykkösjoukkue nappasi tiukassa kisassa upeasti kultaa! Joukkueessa uivat Niki Karlsson (24,66), rintauintia Hanna Kareinen (30,49), perhosuintia Riku Pöytäkivi (22,39) ja vapaauintia Vilma Ruotsalainen (25,54). Naisten 400 m vapaauinnin finaalissa nähtiin kaksi Simmiksen uimaria. Laura Lahtinen ui upeasti naisten Suomen mestariksi uudella nuorten Suomen ennätysajalla 4.11,09. Ada Hakkarainen puolestaan ui pronssille ajalla 4.20,27. Miesten 200 m perhosuinnissa Lari Tumanoff otti itselleen miesten Suomen mestaruuden ajalla 2.01,17. Samassa lajissa Marcus Forsel oli viides maalissa uiden aikaan 2.06,69.

Naisten 100 m rintauinnissa Laura Lahtinen kosketti panelia toisena ajan ollessa 1.07,22. Samassa lajissa Hanna Kareinen ui maaliin kolmantena ajalla 1.08,51 ja Alexandra Vartiainen oli puolestaan kuudes ajalla 1.09,71. Seuraavan matkaan lähtivät miehet 100 m vapauintiin, jossa Riku Pöytäkivi kauhoi neljänneksi ajalla 49,02. Miesten vapaauinnin jälkeen altaaseen hyppäsivät naiset matkanaan 200 m sekauintia. Vilma Ruotsalainen ui maaliin Suomen mestarina ajan ollessa 2.13,45. Samassa lajissa Lotta Pälsi oli upeasti toinen omalla uudella ennätyksellään 2.15,34. Seuraavaa kultamitalia ei tarvinnut kauaa odottaa sillä Andrei Tuomola pisteli 50 m rintauintia aikaan 26,47, joka on vain 4 sadasosaa heikompi aika kuin Andrein nimissä oleva Suomen ennätys. Samassa lajissa Uula Auren oli kudes ajalla 28,12. Naisten vammaisuinnin 50 m selkäuinnissa Jessika Markkanen ui hienosti Suomen mestaruuteen.

Illan viimeisenä henkilökohtaisena lajina uitiin miesten 800 m vapaauintia, jossa Simmiksellä oli peräti viisi uimaria kahdeksan parhaan joukossa. Tällä matkalla Lassi Haimi ui sekä poikien että miesten hopealle ajalla 8.08,57. Kolmantena maalissa oli Lari Tumanoff uudella upealla ennätyksellään 8.09,59, parannusta reilut 17 sekuntia! Larille myös pronssia sekä pojissa että miehissä. Seuraavana omaa ennätystään uusiin lukemiin pisteli Aleksi Koprinen uiden matkan aikaan 8.14,52 ja sijoittuen neljänneksi sekä pojissa että miesten sarjassa. Aaro Tähtivuori ui puolestaan miesten sarjassa ja paransi ennätystään reilut viisi sekuntia. Uusi ennätys kirjataan nyt 8.19,57 ja Aaro sijoittui viidenneksi.

Ensimmäinen kisapäivä päätettiin naisten 4 x 200 m vapaauinti viestiin, jossa Simmiksen ykkösjoukkueoli maalissa neljäntenä. Joukkueessa uivat Laura Lahtinen (2.02,91), Ada Hakkarainen (2.07, 08), Karla Tiainen (2.09,06) ja ankkurina Vilma Ruotsalainen (2.02,11).

Ensimmäinen kisapäivä päättyi hyvissä tunnelmissa. Iltajakson tulokset on nähtävissä täältä.