Syksyn uintikurssikausi on käynnistymässä – Valkea Talon kursseja jo aloitellaan ja loputkin uintikurssit alkavat kahden viikon sisällä. Kursseille löytyy vielä jonkin verran vapaita paikkoja, jotka pidämme myynnissä vielä muutaman viikon …
Kesäkursseja ja syksyn 2024 kurssitarjonta julkaistu
Kesälle on lisätty tarjontaa vapaille vuoroille! Järjestämme alkukesästä mm. alakouluikäisille suunnatun tekniikkakurssin kahden viikon tiiviinä pakettina Uimastadionilla. Kilpauinnin kesästartti puolestaan antaa esimakua valmennusryhmissä harjoittelusta. Eikä kannata unohtaa kesäleirejä – Pirkkolaan …
Simmiksen kesäleireille mahtuu vielä mukaan!
Kesän päiväleirit Kesäleirit järjestetään tänä vuonna sekä Pirkkolassa että Uimastadionin ympäristössä kesäkuun alussa. Leirit ovat viikon mittaisia ja leiripäivät sijoittuvat klo 9 ja 16 välille. Tule mukaan uimaan, pelaamaan, urheilemaan …
Uusia aikuisten kursseja myyntiin keväälle 2024
Avasimme juuri myyntiin uusia aikuisten kursseja kevätkaudelle. Näiden uusien kurssien lisäksi myös tammikuussa alkaneilla kursseilla on vielä joitain hajapaikkoja jäljellä – mukaan pääsee vielä maaliskuun alussa! 10 kerran aikuisten alkeiskurssi …