Tämän hetken menestynein ja myös Suomen vanhin uimaseura uudistuneena 2020-luvulle

Jouko Pakarisesta Simmiksen kehitysjohtaja

Jo yli 120-vuotias Helsingfors Simsällskap, Simmis, jatkaa vahvoja satsauksia tullen uudistuneena 2020-luvulle. Vanhoihin kaavoihin ei haluta perinteikkäässä seurassa missään nimessä kangistua. Seurakoordinaattori Laura Kurjen palkkaamista seuraa nyt Jouko Pakarisen kiinnittäminen kehitysjohtajaksi.

– Kehitysjohtajan rekrytointi oli seuraava luonnollinen vaihe matkalla kohti ammattimaista uintiseuraa, joka haluamme olla. Tätä ei ole tehty vielä muissa uimaseuroissa, mutta muissa lajeissa on yleistä, että seurassa on henkilö, joka hoitaa seuran kehittämistä ja yhteistyötoimijoiden kanssa toimimista, puheenjohtaja Mika Haikonen tiivistää.

1887 perustettu Simmis on Suomen vanhin uimaseura ja tällä hetkellä myös maan menestynein sellainen. Tähtiseuran huippu-urheilun sinetin omaavan Simmiksen toimintaan kuuluvat kilpa- ja harrasteuinti sekä uimakoulutoiminta. Uintiryhmiä on parikymmentä ja uimareita kaikkiaan noin 350. Lisäksi uimakoululaisia sekä -kurssilaisia on vuodessa toistatuhatta.

Simmiksen missioon kuuluu mm. uimataidon kehittäminen niin, että uintiliikunnasta muodostuu mahdollisimman monelle elinikäinen harrastusmuoto sekä se, että uintiurheilijoilla on mahdollisuus saavuttaa kansallista ja kansainvälistä menestystä. Seuran toimintaa on Mäkelänrinteen uintikeskuksessa sekä Pirkkolan, Itäkeskuksen, Lauttasaaren, Valkean talon sekä SYK:n uimahalleissa.


Tällä hetkellä seuran uimareita on eri maajoukkueissa 13. Laura Lahtinen kuuluu uinnin huippuryhmään ja maajoukkuestatuksella harjoittelevat Riku Pöytäkivi, Niko Mäkelä sekä Hanna Kareinen. Henrik Krogius puolestaan kuuluu parauinnin maajoukkueeseen ja nuorten- sekä ikäkausimaajoukkueiden ryhmistä löytyy vielä lisää simmisläisiä.

Todellinen monitoimimies kehitysjohtajaksi

Seuran kehitysjohtajana aloittanut Jouko Pakarinen, 55, on todellinen urheilun moniosaaja ja -tekijä. Oman työuransa isänsä perustamassa Veikon Kone Oy:ssa mainosten jakajana aloittanut Pakarinen on ollut urheilun kanssa tekemisissä lähes kaikissa mahdollisissa rooleissa lukemattomissa eri lajeissa.

Pakarisesta seura saa miehen, joka on vahvan yrittäjätaustansa lisäksi maailmanmestarivalmentaja, kävelyn piirinmestari, yli 30 SM-mitalin urheilija, olympiaselostaja sekä tuhansien asiakaskohtaamisten monitoimimies vain muutamia asioita cv:stä luetellen.


– Valmentajana olen toiminut viimeiset pari vuosikymmentä mm. Nykyaikaisen 5-otteluliiton päävalmentajana, valmennuspäällikkönä kahdessakin eri liitossa sekä henkilökohtaisena valmentajana noin kymmenelle eri urheilijalle, Pakarinen valottaa valmennustaustaansa.

Viimeisin Pakarisen valmennettava oli Eevi Bengs, joka saavutti laser-runissa mm. maailmanmestaruuden sekä MM-hopeaa.

– Koen pystyväni palvelemaan Simmistä laajan kokemukseni kautta. On hienoa tulla perinteikkääseen ja menestyksekkääseen seuraan, jonka rakenteet ovat kunnossa. Myös Simmiksen työyhteisön hyvä henki ja halu jatkuvaan kehitykseen inspiroi mukaansa. Vahva osaaminen valmennuksessa ja seurasta huokuva vahva ”Simmishenki” ovat myös tärkeitä asioita, Pakarinen listaa.

Pakarinen haluaa keskittyä uudessa työssään jatkuvaan kehitykseen jäsenistön-, valmentajien- sekä yhteistyötahojen palvelemisessa sekä yhteistyötahojen hankinnassa. Lisäksi seuran näkyvyyttä ja kansainvälistä toimintaa lähdetään parantamaan monin keinoin.

Puheenjohtaja Haikosen perustelut Pakarisen valinnasta on helppo ymmärtää uuden kehitysjohtajan historiaa katsoessa.

– Joukon rekrytointi hänen urheilu- ja työhistoriansa sekä laajan kontaktiverkoston vuoksi oli selvä.

Joukon vahva osaaminen luo edellytykset seuran ammattimaisuuteen.

Lisätietoja tarvittaessa:

Seurakoordinaattori Laura Kurki, laura.kurki@simmis.fi, 050 550 5518

kehitysjohtaja Jouko Pakarinen, jouko.pakarinen@simmis.fi, 0400 4411 14

Puheenjohtaja Mika Haikonen, puheenjohtaja@simmis.fi, 0400 8155 58

Simmiksen viestintä:

Toni Flink

toni.flink@gmail.com

040 777 3396