Kaikkien aikojen Simmis-uinnit 18.4.2014

Osallistujaryntäyksen kokeneet Simmis-uinnit vietiin tehokkaasti läpi! Cetuksen Aino Otava alitti aikuisten EM-kisarajan ja samalla A-rajan 400 sekauinnin nuorten EM-kisoihin. Myös Eveliina Kallio selvitti tiensä NEM-kisoihin B-rajan alittumisella 50 metrin vapaauinnissa.

Mäkelänrinteen uimahalli avasi ovensa toimitsijoille kello 6.30 ja ensimmäiset kisaajat olivat hallissa jo kello 7 jälkeen. Kisoihin oli ennakkoilmoitettu 2530 starttia kaikkiaan 830 uimarille. Aamu- ja iltajakson välissä oli alustavan aikataulun mukaan 28 minuuttia. Päivän aikana tehokkaasti toiminut erienkeruu, kilpailun johto ja mallikas ajanotto johdattivat aamujakson päätökseen noin puoli tuntia etuajassa. Näin uimareille jäi tarvittava tunti verryttelyyn ja toimitsijoille kohtuullinen tauko ennen iltajaksoa. Iltajaksossa aikataulu piti ja kisat loppuivat hieman etuajassa.

Uusi SM/NSM-kisojen ajankohta kutsui selkeästi uimarit testaamaan kisakuntoaan. Cetuksen Aino Otava otti kiinnityksen myös aikuisten EM-kisoihin hienolla 400 metrin sekauintiajallaan 5.00,29. Samalla Otavan aiempi B-rajan alitus NEMeihin muuttui A-rajan alitukseksi. Myös Raision Eveliina Kallion pääsi NEM-kisojen B-rajan alle 50 metrin vapaauinnissa.

Tuloksiin ja sijoituksiin pääset  tästä.

Kuvia nähtävissä täällä.

Lämmin kiitos kisaajille, valmentajille, katsomossa kannustaneille ja tietenkin Simmiksen kisakoneistolle!