Teimme yhteistyötä ja avustimme Cetusta IKM-karsintojen järjestämisessä Mäkelänrinteen uintikeskuksen hyppyaltaalla 23.-24.11.2013. Kisat jouduttiin siirtämään Märskyyn Espoonlahden hallin siltamekanismin rikkoutumisen vuoksi. Kiitos kaikille mukana olleille.
Kiitos Cetus ja Cetuksen kisakoneisto, otitte hienosti Märskyn toimintatavat käyttöön ja kisat rullasivat! Kiitos lyhyellä varoajalla töihin tulleet Simmiksen toimitsijat! Yhteistyö sujui hienosti ja tästä on hyvä jatkaa.
Erityiskiitokset seuralta Cetuksen Miika Kurpalle ja Simmiksestä Petri Kaurinkoskelle sekä toimistoa 24/7 pyörittäneille Kirsi Salmiselle ja Sanna Lehtoselle. Teidän panoksenne oli huikea lopputuoksen kannalta.
Tiedot IKM-loppukilpailuun päässeistä lyötyy tästä linkistä (kohta: tulos = valtakunnallinen lajin tulos, tulokse = aluekarsinnan tulos) ja lisätietoa kisamatkasta myöhemmin.
Ohessa linkki kisasivuille.
Tiedoksi kisoihin tuleville
Parkkipaikat
Parkkipaikkoja on uimahallin maksullisten parkkipaikkojen lisäksi Mäkelänkadun toiselta puolen Velodromin edessä. Lukion parkkipaikka Märskyn yläpuolella on yleensä suljettu puomein.
Pukuhuoneet 1. krs
Halli on auki yleisölle kisojen aikana. Tämä tarkoittaa, että pukuhuoneet ovat täynnä ja niille seuroille, joille tarjoamme pukuhuoneista avaimet, varaamme avainkortteja kaksi uimaria per kaappi. Hallipäällikön alustavan infon mukaan Cetus ja Simmis käyttävät ryhmäpukuhuoneita. Arvotavarat voi jättää kassojen edessä oleviin lukittaviin kaappeihin ja pyrimme järjestämään ryhmäpukuhuoneisiin ovivahdit saatavilla olevien resurssien mukaan.
Verryttely
Hyppyallas toimii verryttelyaltaana ennen kisoja, tauoilla ja kisojen jälkeen. Kisojen aikana uimareille on varattu kolme rataa verryttelyuinnille.
Ruokailu ja kahvila 2. krs
Kahvila Uppopulla on auki lauantaina 23.11. kello 20.00 asti ja sunnuntaina 24.11. kello 20.30 asti. Kisat lauantaina päättyvät aikataulun mukaan vasta kello 21.46 ja sunnuntaina kello 20.24. Mahdolliset ruokatilaukset pyydetään hoitamaan pikaisesti puh. (09) 3484 8840.
Katsomot
1. krs uimareille
Uimarit voivat istua kisan aikana allastilan viereen rakennetuilla kiinteillä kaakelipenkeillä.
2. krs yleisölle
Hyppyaltaan molemmilla puolin on runsaasti katsomopaikkoja. Hallissa on erittäin lämmin. Juotavaa saa ostettua Uppopullasta.
Huomatkaa, että uimahyppyseurojen trampoliinit, jumppapallot ja muut harjoitteluvälineet EIVÄT OLE käytössä kisojen aikana!
Naisten ja miesten WC-tiloja on sekä ensimmäisessä että toisessa kerroksessa.
Kisatoimisto 1. krs
Simmiksen toimisto altaan vieressä toimii kisatoimistona.
Tervetuloa!