Laura Kurki Simmiksen toiminnanjohtajaksi

Laura Kurki nimitettiin Simmiksen toiminnanjohtajaksi 1.5.2022 alkaen. Vajaan kahden vuoden ajan Laura on toiminut Simmiksen seurakoordinaattorina hoitaen seuran hallinnollisia tehtäviä. Viimeisen vuoden aikana Simmiksen toiminta on kehittynyt siihen suuntaan, että toiminnanjohtajan roolilla katsottiin olevan merkittävä vaikutus seuratoiminnan kehittämisessä. Tämän vuoksi Lauran roolin laajentaminen toiminnanjohtajaksi on tärkeä osa seuran eteenpäin viemisessä. Uusi tehtävä korvaa näin ollen kokonaisuudessaan seurakoordinaattorin roolin ja tämän vuoksi ei ole tarvetta uuden seurakoordinaattorin palkkaamiselle. Laura on koulutukseltaan liikuntatieteiden maisteri ja hän viimeistelee opintojaan Urheilujohtamisen erikoisammattitutkinnon osalta.

Laura aloittaa toiminnanjohtajan tehtävässään innostunein ja positiivisin odotuksin. ”Uusi tehtävä antaa mahdollisuuden toimia kokonaisvaltaisemmin seuran kehittämisessä ja hallinnollisissa tehtävissä. Seurakoordinaattorin tehtävä opetti minulle, mitä seuratoiminta on ja miten sitä voi viedä eteenpäin.” Laura toteaa. ”Urheilujohtamisen opinnot ovat saaneet minut pohtimaan keinoja tuoda käytäntöjä yli lajirajojen Simmiksen toiminnan kehittämiseksi. Jatkuva seuratoiminnan kehittäminen on mielestäni keino pysyä lajin huipulla” pohtii Laura.

Toiminnanjohtajan toimenkuvaan kuuluvat muun muassa seuran hallinnon, talouden, henkilöstön johtaminen ja kehittäminen. Lisäksi Laura on mukana kurssi- ja kilpailutoiminnan sekä valmennuksen kehittämisessä yhdessä seuran avainhenkilöiden kanssa. Lauran tavoitat parhaiten sähköpostilla laura.kurki@simmis.fi, puhelimitse 050 550 5518 tai erikseen sovittaessa Simmiksen toimistolta (Mäkelänrinteen uintikeskus).

”Toiminnanjohtajan nimeäminen Simmikseen on meille selkeä seuraava askel toimintamme kehittämiseksi ja auttaa meitä tuottamaan parempaa palvelua jäsenillemme. Laura oli selkeä valinta toiminnanjohtajaksi hänen vastattuaan Simmiksen päivittäisestä toiminnasta. Haluan koko hallituksen puolesta onnitella Lauraa.” sanoo Simmiksen puheenjohtaja Janne Tuominen.

Simmis onnittelee lämpimästi Lauraa uuden tehtävän johdosta!