Päävalmentaja Matti Mäen terveiset SM-kisoista. Simmikselle ylivoimainen seuravoitto sekä nuorissa että aikuisissa! Viimeisessä kisajaksossa Laura Lahtinen teki kaksi nuorten Suomen ennätystä ja yhden aikuisten Suomen ennätyksen.
Päävalmentaja Matti Mäen terveiset SM-uinneista
Upeat SM-uinnit ovat takana. Syyskausi on kansallisessa kilpailukalenterissamme erittäin lyhyt. Aloitimme harjoittelun elokuussa ja jo marraskuun puolivälissä oli syksyn pääkilpailut. Kautemme on ollut haastava suuresta sairastelumäärästä johtuen. Lokakuun puolivälistä SM-uinteihin harjoittelumme oli erittäin nousujohteista ja saimme aikaan enemmän ehjiä harjoitusviikkoja. Lisäksi uskon vahvasti, että meidän Simmis-henki auttaa meitä suuresti kisatilanteissa.

Vuonna 2000 syntyneet pojat ja vuonna 2001 syntyneet tytöt kilpailivat viimestä kertaa nuorten sarjoissa. Oli hienoa
huomata, että nuorissa meillä on kasvamassa uusia vastuunkantajia ja tulevaisuus näyttää nuorissa valoisalta. Viesteissä teimme kolme nuorten Suomen ennätystä. Lisäksi Vilma Oura teki yhden ja Laura Lahtinen kolme henkilökohtaista nuorten Suomen ennätystä. Nuorten joukkueemme saavutti kisoissa kaikkien aikojen kovimmat seurapisteet (504) voittaen sekä mitalitaulukon että seurojen välisen pistekilpailun.
Aikuisten puolella menestys oli myös erinomaista. Oli mahtavaa, että meillä oli niin paljon edustusta finaalijaksoissa. Koko ajan oli jännitettävää. Laura Lahtisen 1500 m upea vauhdinjako palkittiin uudella Suomen ennätyksellä. Lisäksi Laura teki kisaennätykset 400 ja 800 metrin vapaauinneissa. Andrei Tuomola ja Riku Pöytäkivi tekivät uudet kisaennätykset ja osoittivat kuntonsa olevan kohdallaan MM-uinteja silmällä pitäen. Muita mestareita aikuisissa olivat Lassi Haimi, Vilma Oura ja Jessika Markkanen.
Olen erittäin ylpeä joukkueestamme. Meillä on aivan mieletön tiimi, täysin korvaamaton. Tua Piirosen vetämä palautumiskeskus mahdollisti taas jaksamisemme. Mats Matveinen jaksoi hieroa uimareitamme aamusta iltaan. Laura Koivusalo auttoi niin uimareita kuin valmentajiakin pitämään päät kylminä. Ville Oura piti joukkueestamme ja kannustamisesta huolta. Valmentajat Petri Heinilä, Markku Hirvonen, Mika Piiroinen, Santu Pavlidi, Rene Forsel ja Jessica Hölttä – teille iso kiitos. Ilman teitä ei homma toimisi!
Sunnuntai-iltajakso
Aikuisten, nuorten ja vammaisuinnin Suomen mestaruuskisat päättyivät sunnuntai-iltana Simmiksen aivan ylivoimaiseen voittoon niin seurapisteissä kuin mitalitaulukossakin. Tämä siis molemmissa sarjoissa nuorissa ja aikuisissa! Kisojen alusta saakka Simmiksellä oli hurja vauhti päällä! Simmiksen uimarit tekivät yhteensä 13 Suomen ennätystä. Uimaliiton lista uusista ennätyksistä on nähtävissä täältä. Simmiksen uimarit kauhoivat yhteensä 82 mitalia. Mitalit jakaantuivat seuraavasti:
Kulta | Hopea | Pronssi | |
Aikuiset | 25 | 9 | 6 |
Nuoret | 22 | 11 | 9 |
Viimeinen iltajakso avattiin naisten 100 m sekauinnilla, jossa oli mukana Simmiksen Hanna Kareinen. Hanna ui matkan aikaan 1.03,81, joka oli hänen oma ennätyksensä. Miesten 200 m vapaauinnissa nähtiin kolme Simmiksen uimaria. Elias Herlevi ui pronssille ajalla 1.51,21, Aaro Tähtivuori neljänneksi omalla ennätyksellään 1.52,39 ja Lari Tumanoff seitsemänneksi ajalla 1.53,91. Vammaisiuinnin miesten 100 m selkäuinnissa William Söderling ui matkan omaan ennätykseensä 1.53,54 sijoittuen neljänneksi. Seuraavana lajina oli miesten 100 m selkäuintia, jossa Simmiksen Niki Karlsson kauhoi Suomen mestaruus pronssia ajalla 55,01. Naisten 100 m perhosuinnissa oli mukana Simmikseltä kolme uimaria. Laura Lahtinen kosketti panelia ensimmäisenä ja kello pysähtyi aikaan 58,54, joka on uusi nuorten Suomen ennätys. Kaisla Kollanus oli upeasti toisena ajalla 1.00,15 ja Kiira Mauranen hienosti viides omalla ennätyksellään 1.01,40.

Naisten 200 m selkäuinnissa neljän parhaan joukossa oli kolme simmisläistä. Ensimmäisenä maaliin tuli Vilma Oura ajalla 2.11,14 ja seuraavana Vilma Ruotsalainen kellottaen 2.12,68 ja neljäntenä Sanni Alamattila omalla ennätyksellään 2.15,02. Naisten jälkeen altaaseen hyppäsivät vammaisuinnin miehet uiden 50 m perhosuintia. William Söderling perhosteli itsensä neljänneksi ajalla 48,61, joka on uusi Suomen ennätys luokassa S6. Riku Pöytäkivi otti Suomen mestaruuden miesten 50 m perhosmatkalla ajalla 22,82. Jessika Markkanen puolestaan otti itsellen kultaisen mitalin kaulaan vammaisuinnin naisten 50 m vapaauinnissa ajalla 30,65. Seuraavana vuorossa olivat sprintterinaiset 50 m vapaauintimatkalla. Kaisla Kollanus oli simmisläisitä nopein ajalla 25,35 ja otti kaulaansa Suomen mestaruus pronssia. Laura Kurki hienosti neljäs ajalla 25,71.
Viimeisenä lajina ennen illan viestejä oli naisten 1500 m vapaauintia. Laura Lahtinen lähti Suomen mestaruuskisojen viimeiselle henkilökohtaiselle matkalleen kovalla vauhdilla ja saapui maaliin ensimmäisenä uudella aikuisten Suomen ennätyksellä 16.29,42! Tämä huipensi Lauran mahtavat kilpailut ja samalla viimeisen matkan kultamitali oli Lauran kuudes aikuisten Suomen mestaruus kulta ja 11. nuorten Suomen mestaruus kultamitali! Kaiken kaikkiaan koko kisoista Laura lähti kotiin 25 kultamitalin kera ja sen lisäksi kirjattiin Lauran nimiin kolme nuorten ja yksi aikuisten Suomen ennätystä. Naisten 1500 m vapaauintimatkalla Emma Koiranen kauhoi itsenä upeasti kolmanneksi omalla uudella ennätyksellään 17.11,41 ja otti itselleen samalla aikusten ja nuorten Suomen mestaruus pronssia. Helene Hirvonen ui saman matkan aikaa 17.36.46 ollen nuorissa viides ja aikuisissa kuudes.
Kisaviikonlopun viimeiset startit olivat miesten ja naisten viestit. Miehet hyppäsivät altaaseen ensimmäsinä uiden 4 x 100 m vapaauintiviestin. Simmiksen ykkösjoukkue kauhoi itsensä hienosti hopealle. Hopeajoukkueessa uivat Elias Herlevi, Riku Pöytäkivi, Santeri Hölttä ja Lari Tumanoff. Kakkosjoukkue sijoittui kuudenneksi ja siinä uivat Niki Karlsson, Emil Perkkiö, Leevi Lehti ja Marcus Forsel. Naiset uivat puolestaan 4 x 100 m sekauintiviestin, jossa Simmiksen ykkös- ja kakkosjoukkue kipusivat molemmat palkintokorokkeelle. Simmis ykkönen oli ykkönen ja voittajajoukkueessa uivat Vilma Oura, Hanna Kareinen, Laura Lahtinen ja Kaisla Kollanus. Kakkosjoukkue oli kolmas ja pronssijoukkueessa uivat Vilma Ruotsalainen, Lotta Hämäläinen, Kiira Mauranen ja Laura Kurki.
Kisojen onnistuminen edellyttää paljon tunteja altaassa, altaan reunalla ja huoltotoimissa. Simmiksellä oli kisoissa huikea huoltopiste, joka mahdollisti uimareiden loistavan valmistautumisen lajiin ja palautumisen. Tua Piiroinen vastasi uimareiden kisaevästyksestä ja laktaattimittauksesta ja hieroja/fysioterapeutti Mats Matveinen varmistiuimareiden lihasten toimivuuden parhaalla mahdollisella tavalla. Laura Koivusalo puolestaan huolehti uimareiden kisahermoista ja positiivisesta tsemppauksesta.
Viimeisen kisajakson tulokset löytyvät täältä. Uimaliiton kisaraportti täältä.

Sunnuntai aamujakso
Viimeisen kisapäivän aamujakso aloitettiin vauhdikkaasti naisten 100 m sekauinnilla. Mukana nuorten kisassa oli Simmiksen Laura Lahtinen, joka otti odotetusti kultaa ajalla 1.01.90. Aikuisten alkuerässä Hanna Kareinen oli kahdeksas ja nähdään näin ollen illan finaalissa. Nuorten miesten 200 m vapaauinnissa Simmiksen Elias Herlevi ja Lassi Haimi valloittivat palkintopallilta sijat kaksi ja kolme. Pistesijoilla nähtiin neljä simmisläistä: 2. Elias Herlevi (1.52.34), 3. Lassi Haimi (1.53.23), 5. Lari Tumanoff (1.54.07) ja 7. Emil Perkkiö (1.54.84).
Simmisläiset uimarit ahkeroivat myös nuorten naisten 200 m rintauinnissa, jossa Laura Lahtinen oli jälleen ensimmäinen ja otti näin itselleen kultaisen mitalin aikaan 2.28.65. Janna Appelberg oli puolestaan kahdeksas ajalla 2.39.93. Aikuisten sarjassa Hanna Kareinen oli kahdeksas ajalla 2.34.57. Seuraavana lajina uitiin miesten 100 m selkäuintia. Nuorten sarjassa Niki Karlsson ui itsensä hopealle ajalla 55.15 ja Veeti Haikonen oli upeasti viides kellottaen 57.62. Illan finaaleissa nähdään peräti kolme simmisläistä. Nikin ja Veetin lisäksi illalla ui Rasmus Söderholm, joka taittoi matkan omaan ennätykseesä 59.13. Nuorten naisten 100 m perhosuinnissa kahdeksan parhaan joukkoon mahtui neljä simmisläistä: 1. Laura Lahtinen (59.66), 3. Vilma Oura (1.02.68), 5. Lotta Pälsi (1.03.66) ja 8. Helene Hirvonen (1.05.17). Aikuisten sarjassa Kaisla Kollanus kellotti ajan 1.01.62. Illan finaaleissa nähdään Laura ja Kaisla.
Vilma Oura otti itsellen nuorten Suomen mestaruuden 200 m selkäuinnissa ajalla 2.16.06. Aikuisten sarjassa Vilma Ruotslainen ui saman
matkan aikaan 2.14.69 ja SanniAlamattila aikaan 2.16.91. Simmisläiset lähtevätkin illan finaalin mukavasti radoilta neljä, viisi ja kolme. Seuraavana vuorossa oli miesten sprinttimatka 50 perhosuintia. Nuorten sarjassa Santeri Hölttä perhosteli hopealle aikaan 24.85, Marcus Forsel oli kuudes ajalla 25.39 ja Leevi Lehti sijoittui seitsemänneksi ajalla 25.55. Aikuisten sarjassa Riku Pöytäkivi pysäytti kellot aikaan 23.89. Ilan finaaleissä nähdään Riku ja Marcus. Naisten 50 m vapaauinnissa Kaisla Kollanus ja Laura Kurki lunastivat paikkansa illan finaalissa. Kaisla ui matkan aikaan 25.55 ja Laura 25.87.

Aamujakso päätettiin tutusti poikien ja tyttöjen viesteihin. Tänään vuorossa olivat ensin pojat 4 x 100 m vapaauintia. Simmiksellä oli mukana kolme joukkuetta, jotka kaikki sijoittuvat seitsemän parhaan joukkoon: 2. HSS 1, 3. HSS 2 ja 7. HSS 3. Hopeajoukkueessa uivat Leevi Lehti, Lassi Haimi, Niki Karlsson ja Elias Herlevi. Pronssijoukkueessa puolestaan uivat Marcus Forsel, Emil Perkkiö, Santeri Hölttä ja Lari Tumanoff. Tyttöjen 4 x 100 sekauintia viestissä Simmiksen ykkösjoukkue voitti nuorten Suomen mestaruuden. Kultajoukkueessa uivat Vilma Oura, Laura Lahtinen, Lotta Pälsi ja Peppi Vesalainen.

Aamun tulokset löytyvät täältä. Viimeinen iltajakso alkaa klo 17.00 ja sitä voi seurata YLE Areenalta.