Simmis ja Turun SM/NSM-uinnit

Raportti lauantain ja sunnuntain uinneista sekä yhtevetoa kisoista. Go Simmis!

Suomen mestaruudet aikuisten ja nuorten sarjassa on ratkottu ja seurapisteet jaettu Turun osalta. Nuorissa lopullinen selvyys seurapisteisiin saadaan GP Challenge -kisoissa heinäkuussa, jolloin uidaan NSM-viestit.

Simmiksen parhaasta tuloksesta vastasi Susanne Hirvonen alittamalla EM-kisarajan pre-senior-luokassa 50 metrin selkäuinnissa. Lotta Jacobson alitti nuorten EM-rajan 1500 metrin vapaauinnissa. Uimaliiton säätöjen mukaisesti Hollantiin lähtee kaksi matkuria ja Lotan aika asettuu rankingin neljännelle sijalle.

Tässä raportissa keskitytään lauantain ja sunnuntain uinteihin sekä vedetään yhteen Simmiksen kisasuoritukset. Raportit keskiviikosta perjantaihin löydät kohdasta kaikki uutiset.

Lauantaina Laura Kurki ui 50 metrin vapaauinnin välieristä finaali, jossa oli viides. Laura saavutti myös finaalipaikan 100 metrin perhosuinnissa ja oli lopputuloksissa neljäs.

Simmiksellä oli kattava edustus selkäuimareita 100 metrin matkalla. Nuorissa Viola Kilpeläinen ui pronssia, Susanne Hirvonen neljäs. Nuoria edustivat myös Iida Koiranen, Sanni Alamattila sekä Pia Peräjoki ja aikuisia Jessica Hölttä.  Naisten välierissä finaalipaikkaa yrittivät Viola, Susanne ja Iida. Finaaliin selvinneet kaksi uimaria sijoittuvat seuraavasti: Viola Kilpeläinen viides ja Susanne Hirvonen kahdeksas.

Nuorten SM-kultaa kahdensadan metrin sekauintimatkalla saalisti Anna Kotonen. Hän eteni aikuisten finaaliin toiselta sijalta ollen neljäs loppukilpailussa.

Leena Koivusalo kiihdytti tahtia 100 metrin rintauinnin alkueristä ensin välieriin ja sieltä finaaliin, jossa oli kuudes. Myös Sami Myren ui 100 metrin rintauinnin välierävaiheen kautta finaaliin.

Illalla Simmiksen miehet kauhoivat 4×100 vapaauintiviestissä joukkueella Uula Auren, Sami Myren, Peik Lehtonen ja  Armin Hummel lämpimästä erästä (2/3) pisteille ja viidenneksi. Uskomattoman hieno viesti miehiltä – jälleen!

Meillä oli uimareita myös sunnuntaina aamun miesten 50 m vapaauinnissa ja naisissa 50 metrin perhosessa Susanne Hirvonen selviytyi välierään.

Viiden päivän kisojen väsymys oli tiessään, kun iltajaksolla uitiin viimeiset viestit. Miesten viestijoukkue kymmenenneksi 4×100 m sekauintiviestissä. Naisten 4×100 vapaauintiviestissä Simmis edusti kolmella joukkueella.

HSS 1 -joukkue saalisti pronssin kokoonpanolla Nelli Määttänen, Laura Kurki, Laura Oesch ja Anna Kotonen. Myös HSS 2 -joukkue pääsi pisteille eli kahdeksanneksi Viola Kilpeläisen, Aada Alastalon, Viivi Aliklaavun ja Jessica Höltän ollessa vauhdissa. Kuva yllä: (c) ÅSK Naisten 4×200 VUV

Olimme liikkeellä 36:n uimarin joukkueella. Nyt ne uimarit, jotka eivät edusta Simmistä Suomi-Viro maaottelussa 2.-3.5.2014 nauttivat harjoitustauosta ja palaavat altaaseen perjantaina 2.5.
Suomi-Viro maaottelussa Simmiksestä uivat Susanne Hirvonen, Viola Kilpeläinen, Anna Kotonen ja Laura Kurki.

Seurapisteissä esimerkiksi ÅSK ja Jyväskylä saivat hienosti pisteitä tekemästään vammaisuintityöstä, sillä vammaisuinnin SM-pisteet lasketaan seurapisteisiin. Simmiksellä ei tällä hetkellä ole vammaisuimareita Jessika Markkasen lopetettua uintiharrastuksensa. Lopulliset nuorten seurapisteet tiedetään heinäkuun GP Challenge -kisojen jälkeen. Siihen asti harjoitellaan ja kerätään voimia uusiin koitoksiin.

Hauskaa vappua ja jälleen kiitos uimareille, valmentajille, kotiväelle ja kaikille osallisille!

Kannen kuva: ÅSK – Naiste 4 x 100 skuv hopeaa

Linkki ÅSK:n kuvagalleriaan.